Kokeilussa: Ricoh Theta S 360-kamera

Sainpa mahdollisuuden testata Ricoh Theta S 360-kameraa. Minulla ei ollut oikein käsitystä tästä kuvauspuolesta, mutta melko äkkiä syntyi ajatus kuvata 360-video moottoripyöräajelulla (kts. kiinnitys sivun lopussa).

360-kamerassahan on kaksi 180-asteen objektiivia, eli sillä voi kuvata näkymän joka suuntaan, joko videona tai kuvana. Itse kokeilin lähinnä videon tallentamista. Valmista kuvaa voi sitten käännellä haluamaansa suuntaan, sormella vetämällä tai virtuaalilaseja kääntämällä.

Kuvaaminen on sinällään helppoa. Kameran voi käynnistää joko suoraan kameran painikkeilla tai puhelimesta Theta S -sovelluksella. Kameraan ei saa muistikorttia, ja 8 GB:n sisäiseen muistiin voi tallentaa noin tunnin videon. Kuvanlaatu ei häikäise.

Kun videot on kuvattu ja siirretty koneelle, tarvitaan niiden yhdistämiseen Ricoh Theta -ohjelmaa. Tämän jälkeen tarvitaan vielä ns. Metadata injectoria, mikä on edellytys videon toimimiselle 360-asteisena esim. Youtubessa. Työstäminen vaati ensimmäisen kerran hieman jumpppaamista! Toisen videon tein saaristoveneellä Espoossa.


Teknisiä haasteita riitti. Venekuvauksessa tallennus keskeytyi itsestään muutaman kerran. Videon konvertointi, injektointi ja editorista exporttaus veivät todella paljon aikaa, useita tunteja. Premiere CC jumitti usein exporttauksen 100 % -kohdalla. Homman hoiti lopulta oma Premiere Elements (joka on turhan aliarvostettu editori).

Itse en välttämättä keksisi tällaiselle kameralle käyttöä, mutta vaikkapa tilojen esittelyssä se voi olla paikallaan. Edessä saattaakin olla piakkoin 360-keikka Ison Omenan palvelutorille. Kiinteistönvälittäjät voisivat hyvin käyttää kameraa asuntojen nettiesittelyyn. Enemmän mahdollisuuksia avautuu, kun videoon liittää linkkejä. 360-videolla voi tehdä vaikkapa virtuaalikaupan, jossa katsettaan voi kääntää eri tuotteisiin, ja joista on sitten linkitys tuotesivulle.

Ricoh Theta S

 

   

Leave a comment