DJI Phantom 3 4K -ensifiilikset

DJI Phantom 3 4K

Pitkä odotus on ohi*. Talouteen on saatu uusi perheenjäsen, kuvauskopteri.

Quadrokopteri on ollut haaveissa jo vuosia, mutta vasta nyt oli mahdollisuus iskeä. Rajalan erikoistarjouksesta tuli hankittua DJI Phantom 3 4K reilu kuukausi sitten. Ennen tarjousta vaihtoehtoja olivat Phantom 3 Standard ja Yuneec Q500 4K, eli hakusessa oli laadukas mutta edullinen kopteri. Tuplaamalla budjetin olisi voinut hommata DJI Mavic Pron, joka on varsin houkutteleva laite, ei vähiten pienen kokonsa puolesta.

Ilmakuvaushaaveita on toki ollut jo lapsuudesta asti, jolloin haaveilin radio-ohjattavista helikoptereista ja niihin kiinnitettävistä kameroista. Kymmenisen vuotta sitten alkoi ilmestyä kevyitä kameroita, joita oli mahdollista viedä yläilmoihinkin. Verkkokaupassa tuli kuolattua A.R. Drone -lennokkia, mutta onneksi sellainen jäi silloin ostamatta. DJI Vision 2+ oli seuraavana haaveilulistalla, mutta vasta vakaalla kuvalla varustetut vempaimet vakuuttivat hankinnan “tärkeydestä”.

Miksi Phantom 3 4k? Standardiin verrattuna siinä on hyvä 4K-kamera, ohjain on parempi ja kopterissa on optiset sensorit, jotka pitävät laitteen paremmin paikallaan. Toki hyvä tarjous vaikutti paljon. Yuneecin Steady Gripiä pidin sen plussana vaikkapa tilakuvauksia ajatellen, mutta voihan dronella kuin dronella kuvata myös käsivaralta, jos sitä tekee harvakseltaan.

DJI Phantom 3 4K

P34K-mallista ei aina löydy kovin mairittelevia arvioita, mutta tuumasin, että mahdolliset puutteet on jo korjattu. Kuten videolta voi nähdä, itsekin olin vähän skeptinen kahden viikon jälkeen. Ongelmia on ollut videosignaalin katkeamisessa ja vinossa horisontissa.

Oltuani yhteydessä huoltoon olen sitten testaillut hieman tarkemmin, ja näyttäisi olevan enemmän käyttäjään liittyvää ongelmaa. Signaali on erittäin herkkä antennien asennolle, eli jo siihen keskittymällä kuvayhteyden saa toimimaan paremmin. Jos esim. lennät lähes nenäsi edestä suoraan ylös sataan metriin, videosignaali katkeaa helposti. Yhteys palaa kääntämällä antennit ohjaimesta suoraan eteenpäin. Horisontin taas voi taas suoristaa korjaamalla gimbaalin asentoa DJI Go -sovelluksesta. Tuntuu tosin siltä, että sitä saa olla koko ajan korjaamassa, eli selvitettävää riittää.

Kopteri kyllä vie kuvauksen aivan eri tasolle. Onkin hauska nähdä, mitä kaikkea sillä tulee nyt kuvattua. Muutama proggis on mielessä.

Valotan vielä laitevalintaan liittyviä ajatuksia. Vaikka Mavicin kaltaiset laitteet aivan varmasti tulevat halpenemaan ja yleistymään, jostain on aloitettava. Aloittelevalle kuvaajalle halvemman hintaluokan laite on houkuttelevampi, jos sen sattuu kolaroimaan lentokelvottomaksi. P3A tai P3P olisivat varmaankin pätevämpiä laitteita, mutta ehkä eivät hintansa puolesta? P4-laitteisiin en ole budjetin asettamien rajoitteiden vuoksi perehtynyt. Summa summarum, jos tavoite on saada perushyvää kuvaa yläilmoista, laitteisiin ei ole pakko sijoittaa valtavia summia. P3S:n kuva olisi omiin tarpeisiin aivan riittävää.

*Pitkä blogitauko on myös ohi! Alkuvuosi on täyttynyt vaalikuvauksista ja uusista työkuvioista, mutta eiköhän tälläkin rintamalla kunnostauduta.

Vastaa